Relate Directory
Arts and Entertainment / Dance
Näyttämötaiteet / Tanssi
Site
DanceNet
Kotimaisia ja maailmanlaajuisia tanssiuutisia. Tietoja tanssileireistä, kouluista, kursseista ja kilpailutuloksista.
Tanssin Tiedotuskeskus ry
Tietoa kotimaisesta ja kansainvälisestä tanssista ammattilaisille, harrastajille ja tanssista kiinnostuneille.
Rivitanssilakanat
Rivitanssissa käytettäviä rivitanssilakanoita ja mukavia kuvia rivitansseista ja aiheen ympäriltä.
Suomalaisen Kansantanssin Ystävät
Suomalaisia kansantansseja, -leikkejä, -pukuja ja -musiikkia vaaliva yhdistys. Koulutusta, kursseja ja pukuvuokrausta.
Tanssipalvelin
Suomalaisen tanssin kattava linkkilista.
Balettistudio Amica
Klassisen baletin perusopetusta lapsille ja aikuisille Helsingissä.
Tampereen Balettiopisto
Opistosta, sen kursseista sekä baletin historiasta.
Soilen Riverdance-sivut
Kaikki kiertävät ryhmät ja tietoa tanssijoista ja show'sta yleensä. Sivuilla käsitellään myös muita irlantilaisia tanssiesityksiä, esimerkiksi uutta Dancing on Dangerous Groundia.
Mihrimah ry
Tampereella toimiva itämaisen tanssin harrastajien yhdistys. Tapahtumia, kurssikalenteri ja artikkeleita yhdistyksen Mirhami-lehdestä.
McKenzie, Kristiina
Vatsatanssin eli itämaisen tanssin esittäjä ja opettaja. Myös luovaa liikettä ja taideterapiaa.
Step Up
Showtanssiryhmä, esiintyjien sekä mallien välitystä sekä tanssikoulu.
Dance Center Ani
Tanssinopetusta taiteen perusopetuksen laajan opetussuunnitelman mukaisesti Espoossa.
Tanssijoiden foorumi
Avoin tiedotuskanava kaikenlaisille tanssiharrastajille, niin hip hopparit kuin lavatanssijat tai ballarinat.
Suomalaista break tanssia
Tiedotteita ja sijoitukset Breaktanssin Suomenmestaruuskisoista.
Tanssistudio Marjo Terästö
Tanssikoulu Tampereella. Tuntikuvaukset, yhteystiedot ja hinnasto.
Irlantilainen Tanssi Suomessa
Tapahtumakalenteri, tanssikouluja, terminologiaa sekä esiintyviä ryhmiä.
Vatsatanssi
vatsatanssiportaali vatsatanssin ja itämaisen tanssin harrastajille.
Markku Nenonen
Tanssija, Koreografi, Ohjaaja, Näyttelijä
Tanssiryhmä Razzmatazz
Showtanssiryhmä Razzmatazz Tampereelta.
Tanssitarvike
Myymälä Helsingissä. Myös postimyynti. CD-levyt, kirjallisuus, kengät, vaatteet ja oheistuotteet.
Players
Showryhmä Players. Showt ja promoottorit.
Hot Club
Hot Club Dance Company ja Liikuntakoulu Lahdessa.
Hot Cakes The Showdance Company
Showtanssiryhmä ja tanssikoulu Rovaniemellä ja pohjois Suomessa.
Tsuumi
Tanssiryhmä Tsuumi, tietoa ohjelmistosta ja tanssijoiden esittelyt.
Tanssiryhmä Taurua
Tanssiryhmä Taurua esittää ja opettaa polynesialaista tanssia.
Dancegroup Expecta
Tanssiryhmä Expecta on showtanssiryhmä, joka tarjoaa yrityksille ja yhteisöille, tanssishowt, muotinäytösmallit, pr-emännät sekä tausta- ja esitanssijat.
Hip Hop House
Tanssikoulu Tampereella.
Tanssikeidas
Itämaisen tanssin studio Helsingissä. Opetusohjelma, tapahtumakalenteri, opettajien esittelyt ja kirjoituskokoelma.
Web Search
Keywords driving traffic to sites in the World / Suomi / Kulttuuri ja ...
URL : keyworddiscovery.com/directory/World/Suomi/Kulttuuri-ja-viihde.html
... drive search engine traffic to web sites in the World / Suomi / Kulttuuri ja viihde category. ... Tanssi. Televisio. Valokuvaus. Viihde. Top. World. Suomi ...[2008/11/16]
tanssi.org - Site Information from Alexa
URL : www.alexa.com/data/details?amzn_id=goforit0f-20&url=tanssi.org
Alexa Site Overview for tanssi.org - learn more about Tanssipalvelin statistics, where visitors come from, who ... Suomi > Kulttuuri ja viihde > Tanssi ...[2008/10/27]
Keywords driving traffic to sites in the World / Suomi / Kulttuuri ja ...
URL : keyworddiscovery.com/directory/.../Kulttuuri-ja-viihde/Tanssi.html
Discover what popular keywords drive search engine traffic to web sites in the World / Suomi / Kulttuuri ja viihde / Tanssi category.[2008/11/10]
ArabLand.com - - World - Suomi - Kulttuuri ja viihde -
URL : www.arabland.com/webdir/index.php/World/Suomi/Kulttuuri_ja_viihde
/World/Suomi/Kulttuuri_ja_viihde/ - ArabLand.com web directory and search portal of ... Tanssi (34) Teatteri@ (70) Televisio (62) Valokuvaus (36) Katso myös: ...[2008/10/30]
Read about World, Suomi, Kulttuuri ja viihde from Thumbshots.net
URL : www.thumbshots.net/webguide.aspx?cat=World/Suomi/Kulttuuri_ja_viihde
... Suomi/Elinkeinoelämä/Kulttuuri ja viihde. Näyttämötaiteet/Teatteri ... Tanssi. Kuvataiteet. Televisio. Musiikki. Valokuvaus. Näyttämötaiteet. Viihde. See Also ...[2008/11/09]
Rollo.fi - AboutUs Wiki Page
URL : www.aboutus.org/Rollo.fi
... Europe | Kiertueteatteri | Kulttuuri ja viihde | Liiketeatteri | Modern ... Arts | Physical Theater | Physical Theatre | Stage | Stage Art | Suomi | Tanssi ...[2008/11/09]
Ilmainen linkkihakemisto ja hakukone
URL : palveluja.fi
Internethakemisto ... Kulttuuri ja viihde (1115) ... Näyttämötaiteet, Radio, Sarjakuvat, Tanssi, Televisio, Valokuvaus, Viihde ...[2008/10/22]
Eniro - Viihde ja kulttuuri
URL : www.eniro.fi/lo/viihde_ja_kulttuuri/?partnerid=elisa
Etusivu > Viihde ja kulttuuri ... Taide & kulttuuri. Tanssi. Tori - Myydään. Tori - Ostetaan. Tähtitiede. Valokuvaus. Mediaesittely ...[2008/11/18]
MODPlug Central Directory
URL : www.modplug.com/directory/index.php/World/Suomi/Kulttuuri_ja_viihde
Jennifer Love Hewitt - Tietoa, kuvia ja linkkejä näyttelijästä. " Kulttuuri.net - Kulttuurin keskusjärjestöjen yhteinen portaali. ...[2008/11/12]
> World> Suomi> Kulttuuri ja viihde: Advertising-Agency-Resources.com
URL : advertising-agency-resources.com/.../World/Suomi/Kulttuuri_ja_viihde
Tanssi (34) Teatteri@ (70) Televisio (60) Valokuvaus (38) Katso myös: ... Finncon - Toistuva science fiction- ja fantasiatapahtuma. ...[2008/11/03]
©www.freeaq.net - 2008
POWERED BY FreeBSD 7.0